Troian

Luku III: Etelä ja Pohjoinen

Suurhaltian kuoleman paljastuttua ihmisille lähetti Troianin kruunu Meresiin haltianeuvostolle vaatimuksen vannoa uskollisuutta kuningas Darman I'ranlyenille. Itsenäiset haltiat kuitenkin kieltäytyivät yksimielisesti Troianin vallan alle palaamisesta, ja julistivat sen sijaan valtaamisensa alueiden muodostavan uudestaan kauan sitten tuhotun Meresin haltiavaltakunnan.

Tämä johti täydelliseen välirikkoon etelän ja pohjoisen välillä.

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli suuri poliittinen tappio Troianin jo ennestään kärsineelle kuningaskunnalle ja sen kansa oli syvästi järkyttynyt. Etenkin aateli. Kruununprinssin Damianin syntymä ei olisi voinut sattua parempaan aikaan parantamaan kansan ja kuninkaan välejä. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen sillä rauhoittaakseen kansan kuohuntaa ja tehdäkseen poliittisen liikkeen, lähti kuningas Raj Darman valtiovierailulle Maynaan.
Kuninkaan tarkoituksena oli saada aikaan sopimus jolla kauppasaartaa Meres ja solmia liitto entisen rajanaapurin kanssa. Matka kuitenkin päättyi katastrofiin kun kuninkaan laivasto joutui myrskyyn ja upposi käytännössä viimeistä alusta myöten. Kuninkaan ruumis, kuten kaikkien muidenkin tässä tragediassa henkensä menettäneet, jäi kadoksiin.

Haltioiden vakauttaessa asemaansa entisessä Etelä-Torinaissa ja ihmisten koettaessa estää valtakuntaansa luisumasta poliittiseen kurimukseen, valtasivat Ense ja Mayna itselleen osan harvaan asuttua vanhaa Troianin itäistä rajaa, jonka omistuksen ihmiset olettivat siirtyneen haltioille, mutta josta haltiat eivät olleet kiinnostuneet.
Poliittinen tilanne siis tulehtui entisestään. Maynan kanssa ei myöskään päästy sopimukseen kun kuningas ei koskaan päässyt perille diplomaatteineen. Lapsikuninkaan hovissa poliittinen kähmintä oli vasta alkamassa kuningataräiti Sibyllan kootessa kannattajia taakseen.

Troianin tilanne alkoi näyttää entistä synkemmälle kun ensimmäiset sadepisarat putosivat synkkenevältä taivaalta Tremasin kaduille muuttaen ne, ja valtakunnan vähäiset pellot, mutavelliksi. Poikkeuksellisen raju syysmyrsky ja lähes kuukauden kestäneet sateet estivät viljan puimisen pohjoisessa, ja varhain satanut lumi ja pakkaselle pudonneet lämpötilat viimeistelivät sadonkorjuun epäonnistumisen.
Huoli nälänhädästä kasvoi, ja vaikka etelässä tilanne oli parempi, ei Troianin valta yltänyt enää Meresin viljaviin maihin, eivätkä suhteet haltiavaltakuntaan luvanneet hyvää.